Vastuullisuudesta konkreettisesti ja läpileikkaavasti koulutuksissa
Voimisteluliiton kehitysjohtaja Heli Pekkala kertoi verkostotapaamisessa liiton vastuullisuuskokonaisuudesta. Liitossa on tehty päätös viedä vastuullisuusasioita vahvasti eteenpäin ja asia on esillä liiton arvoissa. Vastuullisuus on integroitu osaksi liiton kaikkea toimintaa ja teema kulkee läpileikkaavasti niin ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa, leiritoiminnassa, tuomarikoulutuksissa kuin viestinnässä. Vastuullisuusteema on jaettu kolmeen osaan: minun vastuuni, meidän vastuumme ja yhteisön vastuu.
- Tavoitteenamme on, että seuroissa olisi konkreettisia työkaluja ja apuja siihen, miten vastuullisuustyötä voidaan jalkauttaa seuroissa. Liiton sivuilta löytyykin kattava ja avoin materiaalipankki kaikkien käyttöön. Toiveena on, että mahdollisimman moni voimistelun parissa toimiva löytäisi materiaalit ja kävisi koulutuksissa, joten materiaalia on myös englannin, ruotsin ja venäjän kielellä, kertoo Pekkala.
Pekkalan mukaan jalkauttamisen haasteena on kokonaisuuden laajuus. On tärkeää, että asioita voi pilkkoa ja kohdentaa, jotta toimijat saavat niistä selkeän käsityksen.
Seurojen kouluttaminen ja erilaiset työpajat ovat liiton keino jalkauttaa vastuullisuusajattelua seurojen toimintaan. Koulutuksia on räätälöity eri kohderyhmät huomioiden, esimerkiksi toimihenkilöt, luottamushenkilöt, kouluttajat ja leirikouluttajat. Koulutuksissa ja työpajoissa pohditaan konkreettisesti, mitä tämä tarkoittaa juuri minun työssäni toiminnanjohtajana tai valmentajana. Millaisiin asioihin minä pysyn vaikuttamaan?
- Vastuullisuusasiat kannattaa tuoda lähelle kohderyhmää ja riittävän konkreettisesti. Olemme huomanneet tämän toimivaksi tavaksi. Vastuullisuustyöllä on usein negatiivinen leima, mutta me haluamme puhua asiasta positiivisella sävyllä, sillä tavoitteena on, että voimistelun parissa kaikki voivat hyvin. Asenne on saattanut olla selittävä, mutta tästä on päästy eteenpäin sinnikkäällä ja määrätietoisella työllä. Yhteiset keskustelut tuovat esille monia näkökulmia ja niistä voi oppia paljon, toteaa Pekkala.
Tukea opintojen ja urheilun yhdistämiseen
Omassa puheenvuorossaan Walter ry:n toiminnanjohtaja Mauritzio Pratesi avasi, kuinka oppilaitoksen, urheiluseuran ja Walterin yhteistyöllä tuetaan maahan muuttaneiden nuorten mahdollisuuksia niin urheilijana kuin opiskelijana. Tahtotilana on edistää maahanmuuttajien mahdollisuuksia yhdistää huippu-urheilu ja opiskelu sekä luoda tästä pysyvä toimintamalli, jota voi jakaa valtakunnallisella tasolla. Tavoitteena on myös kehittää ja lisätä lajiliittojen, oppilaitosten ja inkluusioon tähtäävien urheiluohjelmien välistä yhteistyötä.
- Ohjelma edistää maahanmuuttajanuorten ja kantaväestön osallisuuttaja sosiaalisia suhteita sekä innostaa nuoria asettamaan tavoitteita myös huippu-urheilussa. Ohjelmassa tarjotaan nuorille helpot mahdollisuudet treenaamiseen ja opiskeluun sekä terveelliseen ruokailuun, tiivistää Pratesi.
Pratesin mukaan yhteistyö eri instituutioiden kanssa on toiminut jouhevasti. Omnia tarjoaa opiskelun (tukipalveluita opiskelijoille), Urhea on projektin johdossa (projektijohto, fyysinen valmennus ja fysioterapia), Walterin kautta hoidetaan projektin hallintoa (kilpailutoiminnan koordinointi ja kulttuurisensitiivinen sosiaalinen nuorisotyö) ja Koripalloliitto tarjoaa asiantuntijuuttaan.
- Haasteitakin on toki ollut. Aluksi huomasimme koripalloyhteisön muutosvastarinnan toiminnalle. Taustalla oli pelko, että pelaajia lähtee pois seuratoiminnan parista. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet, kun tietoisuus toiminnan tarkoituksesta on lisääntynyt. Haasteena on ollut myös löytää opiskelijoita, jotka pystyvät pelaamaan koripalloa tietyllä tasolla. Toki myös rahoituksen epävarmuus tuo oman lisähaasteensa toiminnan jatkuvuudelle, kertoo Pratesi.
Omnia Basketball Academy OBA:n toiminta innosti osallistujia keskusteluun. Keskusteluissa todettiin, että yleinen ilmapiiri seuratoiminnassa saattaa edelleen luoda esteitä maahan muuttaneille nuorille, vaikka tarkoitus olisi hyvä. Seuratoimintaan olisi tärkeä luoda polkuja lasten ja nuorten toimintaan, jotta nuoret myös pysyisivät matkassa mukana. Tämä voitaisiin nähdä osana seurojen vastuullisuustyötä ja yhteistyön edistämistä. Urheilu- ja opiskelupolun mahdollistaminen eri taustoista tuleville koettiin tärkeäksi toiminnaksi.
- On ollut ilo huomata, että tietoisuus OBA:n toiminnassa on kasvanut maahanmuuttajanuorten parissa ja mukaan hakee nyt nuoria ympäri Suomea. Vuosien saatossa seitsemän pelaajaa on saanut stipendin Yhdysvaltoihin ja kuusi pelaa tällä hetkellä nuorten maajoukkueessa. Ohjelman myötä pystymme tukemaan pelaajien jatko-opiskeluun siirtymisessä esimerkiksi rakentamalla pelaajapolkua Yhdysvaltoihin, iloitsee Pratezi.
Verkosto hyvien mallien jakamiseen ja toimintojen edistämiseen
Keskusteluissa nousi esille myös CONNEXT-hankkeen tiimoilta järjestettyjen aamutilaisuuksien tarpeellisuus. Kolmas sektori kokee tarvitsevansa verkoston, jossa eri toimijat voivat kohdata ja toiminta olisi pysyvää. Näissä verkostoissa voidaan luoda yhteisiä viestejä niin kuntien/kaupunkien kuin ministeriön suuntaan.
CONNEXT-hankkeen viimeinen verkostotilaisuus järjestetään 1.12.20201 klo 9.00–11.30. Tämän jälkeen verkostotilaisuudet jatkuvat Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn alueella Liikunnan aluejärjestöjen yhteisen Rive-hankkeen tiimoilta. Oletko jo mukana verkostossa? Lisätietoja RIVE-hankkeesta ja ilmoittautumisen verkostoon löydät ESLUn sivuilta
Tutustu Voimisteluliiton materiaaleihin liiton verkkosivuilla.
Lisätietoa Omnia Basketball Academy – OBAn toiminnasta.
Lue ESLU:n sivuilla CONNEXT-hankkeen aikaisempia tekstejä liikunnan ja kotoutumisen rajapinnalta.
Teksti: Minttu Koivumäki, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU
Kuva: GDJ, Pixabay