Loppuseminaarissa trooppista pelillisyyttä

Pelillisyys on kuin tropiikki:Hedelmiä ammattilaistakin haastava, mutta elämyksellinen ja ylitsepursuavan runsas. CONNEXT:n trooppisen loppuseminaarin puheenvuoroissa kuultiin inspiroivia esimerkkejä, miten pelillisyyttä on käytetty esimerkiksi oppimisen, yhteisön rakentamisen, vaikeista aiheista keskustelun, osaamisen tunnistamisen ja kaupunkisuunnittelun tukena. Tekee mieli kysyä: onko jotain, mihin pelillisyyttä ei voisi käyttää? Pelillisen työotteen kohderyhmiksi sopivat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

Pelillisyys on kuitenkin sanahelinää, jos siitä vain puhutaan. Siispä seminaarissakin pelattiin. Osallistujat kampuksella Hurahda pelillisyyteen seminaaritutustuivat Yllätyksiä aarniometsän uumenista -tehtäväkokonaisuuteen ja kävivät tiivistä keskustelua sen herättämistä kehittämis- ja soveltamisajatuksista. CONNEXT:n tehtäväkokonaisuudet eivät olekaan koskaan valmiita ja niitä kannattaa muokata omiin tarpeisiin. Etäyhteyden kautta pelaajat tutustuivat rahakäyttöä ja nukkumista koskeviin tehtäviin. Monet tehtäväkokonaisuuksista on esitelty CONNEXT:n nettijulkaisussa.

Googleformsia hyödyntävä, Metropolian Myllypuron kampusta esittelevä pakopeli herätti osallistujissa erityistä kiinnostusta. Vaikka sitä ei voi sellaisenaan käyttää muualla, pelin toimintamekanismia ja ideoita voi vapaasti hyödyntää oman pakopelin kehittämisessä.

Hurahda pelillisyyteen seminaariSeminaarissa julkaistiin myös Hurahda pelilliseen työotteeseen -opas, joka muistuttaa pelillisyyden erilaisista käyttötavoista ja kuvaa, miten pelillisten tehtävien suunnittelussa voi lähteä liikkeelle. Jokaiselle löytyy omaan työotteeseen sopivaa pelillisyyttä. Kepeästi kokeilemalla oppii paljon. Tehtävien suunnittelussa vaihtelevuus on valttia ja tarinat tempaavat mukaansa. Yhdessä tekemällä oppii enemmän ja se on hauskempaa.

Hankkeen päättymisen kunniaksi opiskelija-assistentti Henna Sillanpää runoili vielä näin: ”Nyt on aika kiitos sanoa ja tropiikista poistua. On hankkeen loppu lähellä, mutta ei hätiä. Vaikka näkemiin nyt sanomme, niin CONNEXT jää elämään kanssamme. Opittua hyödyntäkäämme ja sitä eteenpäin jakakaamme. Olivat vuodet kanssanne mahtavia ja keskustelut inspiroivia. Vielä kerran kiitos teille kaikille ja tsemppiä tuleville vuosille.

Kiitos ja näkemisiin seuraavissa pelillisissä hetkissä!