Tag: seminaari

Loppuseminaarissa trooppista pelillisyyttä

Loppuseminaarissa trooppista pelillisyyttä

Pelillisyys on kuin tropiikki:Hedelmiä ammattilaistakin haastava, mutta elämyksellinen ja ylitsepursuavan runsas. CONNEXT:n trooppisen loppuseminaarin puheenvuoroissa kuultiin inspiroivia esimerkkejä, miten pelillisyyttä on käytetty esimerkiksi oppimisen, yhteisön rakentamisen, vaikeista aiheista keskustelun, osaamisen tunnistamisen ja kaupunkisuunnittelun tukena. Tekee mieli kysyä: onko jotain, mihin pelillisyyttä ei voisi käyttää? Pelillisen työotteen kohderyhmiksi sopivat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

Pelillisyys on kuitenkin sanahelinää, jos siitä vain puhutaan. Siispä seminaarissakin pelattiin. Osallistujat kampuksella Hurahda pelillisyyteen seminaaritutustuivat Yllätyksiä aarniometsän uumenista -tehtäväkokonaisuuteen ja kävivät tiivistä keskustelua sen herättämistä kehittämis- ja soveltamisajatuksista. CONNEXT:n tehtäväkokonaisuudet eivät olekaan koskaan valmiita ja niitä kannattaa muokata omiin tarpeisiin. Etäyhteyden kautta pelaajat tutustuivat rahakäyttöä ja nukkumista koskeviin tehtäviin. Monet tehtäväkokonaisuuksista on esitelty CONNEXT:n nettijulkaisussa.

Googleformsia hyödyntävä, Metropolian Myllypuron kampusta esittelevä pakopeli herätti osallistujissa erityistä kiinnostusta. Vaikka sitä ei voi sellaisenaan käyttää muualla, pelin toimintamekanismia ja ideoita voi vapaasti hyödyntää oman pakopelin kehittämisessä.

Hurahda pelillisyyteen seminaariSeminaarissa julkaistiin myös Hurahda pelilliseen työotteeseen -opas, joka muistuttaa pelillisyyden erilaisista käyttötavoista ja kuvaa, miten pelillisten tehtävien suunnittelussa voi lähteä liikkeelle. Jokaiselle löytyy omaan työotteeseen sopivaa pelillisyyttä. Kepeästi kokeilemalla oppii paljon. Tehtävien suunnittelussa vaihtelevuus on valttia ja tarinat tempaavat mukaansa. Yhdessä tekemällä oppii enemmän ja se on hauskempaa.

Hankkeen päättymisen kunniaksi opiskelija-assistentti Henna Sillanpää runoili vielä näin: ”Nyt on aika kiitos sanoa ja tropiikista poistua. On hankkeen loppu lähellä, mutta ei hätiä. Vaikka näkemiin nyt sanomme, niin CONNEXT jää elämään kanssamme. Opittua hyödyntäkäämme ja sitä eteenpäin jakakaamme. Olivat vuodet kanssanne mahtavia ja keskustelut inspiroivia. Vielä kerran kiitos teille kaikille ja tsemppiä tuleville vuosille.

Kiitos ja näkemisiin seuraavissa pelillisissä hetkissä!

Pelilliset timantit jakoon etäyhteydellä

Pelilliset timantit jakoon etäyhteydellä

Ketteryydelle tuli käyttöä, kun maaliskuulta siirretty CONNEXT-hankkeen Gamified Diamonds Seminar päädyttiin elokuussakin toteuttamaan etäyhteyden kautta. Lopulta yli 70 osallistujaa neljästä eri maasta osallistui seminaariin, jossa paneuduttiin pelilliseen oppimiseen, digitaaliseen nuorisotyöhön ja tutustuttiin CONNEXT-hankkeeseen suorittamalla pelillisiä tehtäviä.

Seminaarin käynnisti tutkija Lobna Hassan Tampereen/Turun yliopistolta. Hän esitteli puheenvuorossaan, miten suhtautuminen pelillisyyden käyttämiseen oppimisen tukena on muuttunut viime vuosina. Tutkimustulosten ohjaamana huomiota on alettu kiinnittää ulkoisten palkintojen sijasta sisäisen motivaation herättelyyn. Viehättävänä esimerkkinä pelillisen työotteen tehosta Lobna kertoi Yhdysvalloissa sijaitsevasta Cullman County koulusta, joka oli muunnettu vähitellen Harry Potter teemaiseksi. Koulun sisustus muistutti Tylypahkaa ja taikamaailma ulottui opetussuunnitelman toteutukseen asti, esimerkiksi kemian opetuksessa tehtiin ”taikoja”.

Tutustu Lobna Hassanin esitysmateriaaliin. (PDF)

Kuuntele esitys seminaaritalteena: Lobna Hassan on Gamified Education: Theories, Practices and Recent Trends (17:07-1:00:46)  

Toisessa seminaaripuheenvuorossa suunnittelija Juha Kiviniemi Verkestä maalasi kuvaa digitaalisen nuorisotyön tilasta Suomessa. Kansainvälisesti suomalaisia nuorisotyöntekijöitä pidetään edelläkävijöinä, mutta tämä pitää paikkaansa vai osittain. Suomessakin enemmän huomiota olisi syytä kiinnittää esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämiseen, värkkäilyn käyttöönottoon ja laadukkaiden mediasisältöjen tuottamiseen.

Tutustu Juha Kiviniemen esitysmateriaaliin. (PDF)

Kuuntele esitys seminaaritalteena: Juha Kiviniemi on Digital youth work in Finland (1:09:03-1:40:36)

Seminaarin päätteeksi osallistujat tutustuivat hankkeen erilaisiin työmuotoihin ja tavoitteisiin suorittamalla omilla mobiililaitteillaan Seppo.io-alustalle laadittuja CONNEXT Diamonds – pelitehtäviä. Niissä esimerkiksi katsottiin omia vahvuuksia käsittelevä video, tehtiin fyysisiä liikkeitä, otettiin sukupuolijakoa ilmentäviä valokuvia ja harjoiteltiin ruotsin kieltä. Koska etäyhteys haastoi perinteiset keskustelut ja kumppaneihin tutustumisen, pelihetkessä kokeiltiin ideaa, että kahta tehtävää toteuttamaan kutsuttiin CONNEXT Suomen kumppanit Tyttöjen Talolta ja EME – Empowering Migrants for Employment -hankkeista. Tehtävän suorittamisen yhteydessä pelaajat ohjeistettiin ottamaan zoom-yhteys kumppaneihin ja viettämään heidän kanssaan lyhyt juttuhetki.

Tutustu CONNEXT Diamonds -pelitehtäviin ThingLinkissä tai Seppo.io-alustan pelikirjastossa (jälkimmäinen vain lisenssin maksaneille).

Koko CONNEXT for inclusion -hankkeen aikana kerääntyneitä kokemuksia ja tuloksia juhlistetaan suomenkielisessä seminaarissa ennen hankkeen päättymistä syksyllä 2021. Tervetuloa mukaan!

 

Teksti: Mai Salmenkangas, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kuva: Kuvakaappaukset Lobna Hassanin puheenvuorosta Gamified Diamonds -seminaarissa ja CONNEXT Diamonds -pelikokonaisuuden yhdestä monivalintatehtävästä